Käsityöt ja chilit

29 joulukuuta, 2010

Pikkusiskon joululahjaneule



















Mummo teki Pikkusiskolle talviaamujen lämmikkeeksi villamekon, osittain ns. tilauksesta. Lanka tässä on mummon itsensä värjäämä Novita Florica, kului arviolta 130g. Tai minä sekaannuin vähän prosessiin neulomalla olkapääsaumat, kauluksen ja hihat. Tämä on vähän tunikatyyppinen vaatekappale ja mahtuu myös isoveljelle, eli pitäisi mennä ensi talvenakin vielä.

Pikkusisko oli näköjään käynyt "permanentissa" yhtenä iltana... Siis ihan luonnollisessa sellaisessa.




















Tunnisteet: , ,

Aaton kynttilälyhty













Tehtiin jouluaatoksi jäälyhty ulos. Tavallinen kynttilä paloi lähes vuorokauden. Tapaninpäivän tuisku peitti lyhdyn, kynttilän ja kaikki jäljet paikalta, eli sitten keväällä löytyy kynttilänjämä nurmikolta. Jaksaisikohan tehdä uuden lyhdyn vuodenvaihteeksi...

Tunnisteet:

27 joulukuuta, 2010

Joulun pienet paketit











Neuloin joululahjoiksi kolme tämännäköistä kauluria aiemmin testatulla mallilla. Lisäksi tein kolme paria pieniä sukkasia. Kahdet beiget parit ja yhdet kirjavat. Näihin sukkiin katselin silmukoita tätini neulomista lasten sukista, jotka istuvat omien pikkuisten jalkoihin oikein hyvin.

















 
















Jonkin aikaa ennen joulua neuloin keskeneräisen Nalle-villatakin vartalo-osan valmiiksi. Se on odotellut tuolla sellaisenaan. Kirjava lanka teki mukavat kuviot selkäpuolelle. Sitten vielä hihat joskus ja kaulus. Tein uhmakkaasti ns. päältä tähdettä ja neuloin villatakkilangasta (tosin eri värierää) nuo yhdet pikkusukat. Laskelmoitsin, että pitäisi riittää siitä huolimatta.



















Tunnisteet:

24 joulukuuta, 2010

Joulu













Hyvää joulua! Vanhan mökin pöytäliina ja kynttilänjalka ovat meillä nykyisin.

Olen tehnyt kaikenlaista pientä joululahjoiksi, mutta niistä tulee kuvamateriaalia myöhemmin.

Tunnisteet:

21 joulukuuta, 2010

Lasten lämpimät villahousut


Pakkasten tullen huomasin, että Nalle-langasta neulotut villahaalarit eivät lämmitä Pikkusiskon jalkoja tarpeeksi, vaikka olisi hahtuvavillahousut takapuolta lämmittämässä. Päätin tehdä vähän lämpöisemmät villahousut kaksinkertaisesta Bambino-langasta syksyllä testatulla villahousujen mallilla, tosin ilman henkseleitä.

Kaksinkertainen Bambino (Novitan, 100% villaa) oli helppoa ja nopeaa neuloa 5mm puikoilla eikä tullut liian tönkköäkään, vaikka paksut housut toki ovat. Tässä Isoveljellä päällä, mutta käyvät molemmille. Toivon mukaan näitä pystyisi pitämään useampana talvena, vaikka niin, että lahkeet olisivat vähän lyhemmät sitten kun käyttäjätkin liikkuvat vähän nopeammin.

 
 
Kesän törsäretkellä ostetuista kymmenestä kerästä Bambinoa on nyt jäljellä enää kaksi aloittamatonta ja kaksi aloitettua kerää, yhdet molempia värejä. Ensimmäisten villahousujen teon jälkeen ihmettelin, että mitä niistä tekisi kun niitä tuntui olevan niin paljon, mutta nyt on enää vähän jäljellä. Näihin housuihin kului arviolta 130g.

Tunnisteet: , ,

Minun joululahjani

Koska meillä on tapana toisinaan neuvotella joululahjoista, pyysin äidiltä lahjaksi neulepuikkojen säilytyssysteemiä. Näihin päiviin palvellut pahviputkilo piti hylätä noin kymmenen vuoden jälkeen, koska sen päissä olleet muovikorkit eivät olleet enää kovin tiukat. Syksyn mittaan muutaman kerran keräsin kaikki puikot lattialta, eli tarvetta oli uudelle systeemille.

Tässä systeemi Isoveljen ottamassa kuvassa. Tällainen ihan perusmallinen kangas-taskusto, joka solmitaan nyöreillä kiinni. Tämä on hyvä. Edessä on pienempi taskusto sukkapuikoille ja koukuille, takana on tilaa pitkille puikoille. Molempien yläosassa on läppä, jonka voi taittaa ennen rullausta, jotta puikot eivät tipu yläpäästä ulos. Sain tämän jo lähes kuukausi sitten etukäteisjoululahjana.


Tunnisteet: ,

09 joulukuuta, 2010

Retkeily ja muuta

Tänään käytiin Espoossa Jorvissa lastenpoliklinikalla Isoveljeä näyttämässä ja oikeastaan turhaan, koska hänessä ei ole sittenkään mikään varsinaisesti vialla. Hyvä näin. :) Terveyskeskuslääkäri varmisteli, kun laittoi meidät siellä käymään.

Pikkusisko nukahti eilen yöunille ensimmäistä kertaa vieroituksen jälkeen huutamatta. Vaipan laittoa kiukkusi, mutta sitten ojenteli käsiään sen merkiksi, että haluaa syliin nukkumaan ja nukahti siihen tyytyväisenä öhisten. Ihan outoa! Mukavaa. Tänään hän meni omia aikojaan rapsuttelemaan rattaita uniajan tullen (tottunut nukkumaan päiväunet niissä) ja suostui menemään huutamatta rattaiden sijaan sängyssä päiväunille. Huikeaa edistystä, eiköhän siihen 3v ikään mennessä siskokin opi nukahtamaan ilman kiukkua. Parina päivänä on nukuttu ylelliseen klo 6.50 asti, kun kuukausi on herätty 04.30-05.30 välillä. Siirtyivätköhän nämä nyt talviaikaan...

Kun kerran Espoon länsiosiin piti mennä, eikä ollut kiirettä pois, oli ihan pakko käydä katsastamassa poikasen kanssa Menita Outlet. Voi hyvä ihme mikä paikka! :D Siellä oli yllättävän paljon suht halpoja lankoja ja tietenkin niitä piti ostaa vähän.



















Mukaan tuli 500g violettia alpakkasekoitetta yht 25€ (edessä), 350g oranssia ja 150g harmaata Cashmerino-nimistä lankaa (kashmir-merino) yhteensä 19.50€, tumma vyyhti jotain random-lankaa 1€ ja 400g Novitan Butterfly puuvilla-viskoosisekoitetta 1€/kerä. Nuo cashmerino-langat näyttivät ihan siltä, että niistä saa Isoveljelle hyvän neuleen joskus. Varmaan noista muistakin saa jotakin mukavaa :) Butterflystä vaikka Pikkusiskolle. Kuvassa tällä kertaa assarina Isoveli ja kuvan ulkopuolella sisko, joka oli jo päivällä raadellut parilta kerältä vyötteet irti, vaan eipä haittaa.

Retki sujui ihan hyvin. Joulumieli on ollut vähän hukassa ja Isoveljen asioiden selviäminen alkoi nostaa tunnelmaa, varsinkin kun päästiin käymään siellä kaupassa ja löytyi noin kauniita lankoja vielä. Jos Pikkusiskon S.Mutans -testin saisi jotenkin tehtyä vielä, niin olisi oikein hyvä mieli. (Vakiohampilääkärilläni ei ollut tarvittavia testivälineitä ja odotamme nyt milloin julkisella pääsisi jos edes pääsee ennen kuin sitten 2v-synttärien aikaan. )

Pipareita ja perinteistä syntymäpäiväpiparitaloa ei tänä vuonna paisteta, koska 1) lasten hampaat kärsivät, 2) ne lihottavat eli sisältävät paljon hiilihydraattia, 3) en ehtinyt tehdä niitä mummon täällä ollessa enkä enää viitsi yrittääkään, kun siitä ei kuitenkaan tule mitään lasten kanssa (en halua että syövät raakaa kananmunaa taikinan seassa). Ehkä joskus tulevina jouluina vielä.

Kahvinjuonti loppui yhtä nopeasti kuin alkoi. Siitä ei vaan tule mitään, kofeiini ei sovi minulle edes yhden kupin päiväannoksella univajeisena. Kyllähän se virkistää mukavasti, mutta huonot puolet kävivät jo viikossa liian häiritseviksi. Ihan kuin olisin ollut jonkin tunnelin eristämänä tästä maailmasta :O Lisäksi olen ollut koko joulukuun alun ihan sekaisin enkä ole saanut oikein mitään tehtyä. En tiedä onko tämäkin kahvin aikaansaannoksia vai lasten lääkärireissujen selvittelyn väliajan seesteisempi tila (ei pakonomaista nypräystä koko ajan). Tosin eipä se olisi yllätys jos se olisi kahvin syytä, koska kofeiini ei todistetusti sovi lankahommiin.

Tunnisteet: , , , ,

Kranssi



















Askarreltiin Isoveljen kanssa pikkukakkosta matkien kranssi. Ei tämä kovin jouluinen ole, haitanneeko tuo. Tämä pyrkii olemaan ruusukranssi. Taustapahvi on vaaleansininen. Väri olisi voinut olla joku muu... Oli ihan ex tempore -askartelua, joten kaikki ei sitten tullut niin loppuun asti mietityksi.

Tunnisteet:

01 joulukuuta, 2010

Pikku ystävät ja hattu

Tänään on Isoveljen syntymäpäivä. Hän osaa näköjään pukeutua jo itse talvihaalariinsa! Sisävaatteetkin ovat alkaneen pysyä päällä :) Lumen lapiointi on uusin suosikkiharrastus pihalla ja imurointi/siivous ja askartelu sisällä. Puhe on kait ihan hyvällä mallilla, sijamuotoja ja synonyymejä opettelee itse kyselemällä ja osaa itse ääntää oikein vaikeita sanoja ja osaa r-kirjaimen. Miksi-ikä on täydessä vauhdissa. Kolmivuotias, vaikka vielä toisinaan niin pieni poikanen. Hän on oppinut viimeisen parin kuukauden aikana oppinut laulamaan nuotilla.

Isoveli piti syntymäpäiviään muutama päivä sitten viikonloppuna. Hän avasi itse kaikki lahjapakettinsa ja totesi tohkeissaan "Aika hieno!" joka lahjasta saatuaan sen näkyviin. Kun häneltä kysyttiin joku päivä takaperin, että mikä on hänen lempilelunsa, vastaus oli Pikkusisko ja paras ystävä on kuulema myös Pikkusisko.

Lasten hammas- ja muita asioita miettiessä piti rauhoitella hermoja neulomalla jotain yksinkertaista ja nopeasti valmistuvaa. Isoveljen talvihattu on osoittautunut hyväksi nyt talvisäässä, joten tein Pikkusiskolle samanlaisen. Lanka on sama Teddy, mutta erivärinen. Koko on ihan sama molemmissa, isompi pitää siltään ja pienempi alushatun kanssa. Hatut ovat reiluhkoja, joten varmaan mahtuvat vielä ensi vuonna.



















Pikkusisko taitaa olla aika tarkka pukeutumisestaan, tässä eräänä aamuna pukiessa harmaat collegehousut saivat aikaan vinhan huitomisen ja ei ei -huudot. (Hän osaa jo sanoa ei.) Kävin kokeeksi kirkkaanpunaiset housut, ne saivat hyväksyvän nyökkäyksen ja pukemisen jälkeen pikkuinen nauraa hyrisi mielissään. :) Lystiä! Aika hassuakin.


Tunnisteet: , ,

Pikkusiskon hampaat osa 1

Pikkusiskolla huomattiin sattumalta pari viikkoa sitten poskihampaassa epämääräinen ruskea läiskä purupinnan keskellä. Pikainen soitto hammashoitolaan tuotti parin päivän päähän olevan ajan suuhygienistille katsomaan mitä siellä oikein on. Tulos oli arvattava, reikä. Aika hammaslääkärille reilun viikon päähän, saatesanoina tyyliin "porattavahan se on, laitetaan hammaslääkärille". Tätä oli mielenkiintoista mietiskellä se reilu viikko.

Nyt hammaslääkäri on ohi. Ei porannut kuitenkaan, liian pieni siltään porattavaksi, tarvitsisi narkoosin. Totesi reiän olevan kovapohjainen ja laittoi päälle suojuksen tukkimaan reiän. Se meni ihan mukavasti, hammaslääkäri oli todella rauhallinen henkilö ja kaikin puolin hyvin sai pikkuisen hoidettua. Vähän tietenkin piti kitistä ja parkuakin, mutta ei mitään täyttä kirkumista onneksi. Tarpeen mukaan sitten kuulema isompana avataan suojus ja laitetaan paikka.

Lisäksi hammaslääkäri lupasi hoitaa pinnoitukset ehjiin poskihampaisiin ja aika on jo varattuna 6vk päähän, jolloin tehdään yksi pinnoitus. Käyntejä tulee varmaan lukuisia sen jälkeenkin.

Refluksilääkärimme suositteli S.Mutans -viljelyä tehtäväksi pikapuoliin, kuten itsekin olimme miettineen. Terveysaseman hammashoito ei sitä suostunut ilman lähetettä tekemään ennen kuin 2-vuotiaana (5kk päästä), joten pyysimme hammaslääkäriä laittamaan lähetteen. Mikäli hän ei sitä jostain syystä laita, refluksilääkäri laittaa sen sitten kuulema itse. Viljelyn tulos olisi tarpeellinen, jotta nähdään onko Pikkusisko saanut bakteerin vai onko reikiintyminen yksinomaan mahahappojen tekeleitä. Jos syy on mahahapossa, pieni joutuu pitkäaikaislääkitykselle. Lisäksi meillä pitäisi olla tulossa aika vuorokauden kestävään ruokatorven pH-mittaukseen lastensairaalaan.

Olemme varoneet S.Mutansin tarttumista aivan hirveästi. Xylitolia on syötetty siitä asti kun pastillia on osannut syödä eli lähemmäs vuoden. Isoveljen 2v-viljelytulos oli täysin puhdas ja hänellä on edelleen täysin ehjät hampaat. Hän söi sitäpaitsi rintaa 1v10kk ikään saakka, 4kk kauemmin kuin sisko.

Kaikki Pikkusiskon yläetuhampaat (4kpl) ovat ienrajasta kiillevaurioiden (ns. liitukaries) peitossa. Yhdessä on alue, jossa ei enää ole kiillettä ollenkaan. Yläposkihampaat ovat samoin kiillevauriossa molemmilla puolilla ja sitten toisessa on se reikä. Outoa tässä on se, että vain yläleuan pidempään olleet hampaat ovat kärsineet. Alaleuan kaikki hampaat ja yläleuan 3kk olleet kulmahampaat ovat täysin ehjät. Reikähammas on sillä kyljellä, jolla hänet täytyy nukuttaa refluksin takia.

Nyt yritetään pitää edes tämä tila yllä tehostetulla hoidolla, purukumin pureskelulla (näkyy jo sujuvan ihan hyvin) ja entistäkin tiukemmalla ruokavaliolla. Fluoria on silti varottava antamasta liikaa, ettei tule ikäviä yllätyksiä rautahampaiden kanssa. Ikäviä yllätyksiä ei tee mieli enää saada yhtään.

Ja jotta elämä ei kävisi tylsäksi, on pieni suureksi yllätykseksi saanut viimeisen parin viikon aikana kaksi uutta poskihammasta alaleukaan. Ne ovat vieläkin vähän peitossa mutta jo voiton puolella. Nyt puuttuvat enää yläleuan viimeiset poskihampaat ja tällä hetkellä siis 18 hammasta suussa.

Tunnisteet: ,