Käsityöt ja chilit

22 elokuuta, 2007

Merkkaus jatkuu

Innostuin niin paljon ruusuliinan ompelusta, että olen vieläkin jatkanut sitä. Se on edistynyt ihan hyvin, kun on päivät aikaa tehdä.

Mies rupesi rakentamaan kotonaan "trikeä" eli polkupyörää, jossa voi ajaessa köllötellä selällään ja polkea edessä olevia polkimia. Siinä on kaksi eturengasta ja kaikkiaan 3 rengasta. Niitä näkyy toisinaan kaupungilla, ainakin kaksipyöräisinä versioina.

Tunnisteet: ,

18 elokuuta, 2007

Kuvia

Eilen meillä vieraili mm. kamera, tässä tuloksia. Valmis bolero päällä: ja sivulta (hihan silmukat nostelin suoraan etukappaleiden reunasta)

Tein yli viikko sitten hellevarustuksen itselleni: trikoopaidan ja hameen. Kuvassa näkyy varjoläiskiä, se johtuu siitä että salamavalo jäi vähän kukan peittämäksi. Näyttää kuitenkin ihan kivalta efektiltä :)

Aikaisemmin heinäkuulla tein tämmöisen neulotun otuksen, jonka nimi on "Jalmari Kalmari". Korkeus n. 20cm. Sen pohjaympyrä on virkattu kiintosilmukoilla umpeen, muutoin neulottu. Käytin mielikuvitustani, eli täysin omasta päästä syntynyt tuotos.

Eilispäivänä innostuin taas kaivelemaan ruusumerkkauksen kaapista, ja tein sitä ihmeen paljon. Se oli mukavaa :) Aktiivisuustasoni on jotakuinkin normaali nyt, kun on lomaa viikko takana. Vien tosin merkkauskehyksen äitille kohtapuoliin, joten sitten minun merkkaukset jäävät tauolle jälleen.

Mesjuusto on hyvveee! <3

Tunnisteet: , , ,

16 elokuuta, 2007

Taas törsäretkellä ym.

Kävin maanantaina loman kunniaksi heti törsäämässä. Ostin ikeasta muovisia tavaralaatikoita, yksi oli jo aiemmin mutta se täyttyi heti ja tarvittiin lisää. Sitten kävin kangaskaupassa ostelemassa kaikkea pientä, ja ostin lisää kankaita, mm. ulkoiluhousukangasta jos saisin tehtyä itselleni talveksi jotkut verkkareiden korvikkeet. Verkkarit on ällöt, niissä on liian korkea vyötärö ja ne ovat aika hajalla. Lisäksi kaupasta tuli mukana jotain halpis-pumpulikangasta, jos sattuu johonkin tarvitsemaan ja fleeceä kivan värinen palanen. Sitten kävin vielä prismassa ja ostin toisen pyykinkuivatushärvelin ja jo syksyllä hyväksi havaittua mesjuustoa, slurps! Miten se voi olla niin hyvää :)

Fleeceä olen tuhonnutkin kauppamatkan jälkeen jo pariin otteeseen. Khih! Joskus varmaan tulee tekeleistä kuviakin kunhan saadaan kamera.

Ei nähty yhtään kunnollista meteoria koko Perseidien parvesta :( Ihan pikku mikro-välähdyksiä jonkin verran. Pilvenryökäleet peittivät aina Perseuksen kun yritimme bongata.

Tunnisteet:

11 elokuuta, 2007

Bolero valmistui

Eilen illalla neuloin koko toisen hihan boleroon. Se oli nopeaa kun ei tarvinnut mittailla tai sovitella. Nyt se on valmis! :)

Loma alkoi, jipii! Mitähän keksisin tehdä loman johdosta nyt kun neulekin on valmis... hmm...

Täällä on aika kuumaa, keittiössä oli eilen 34 astetta. Yritettiin käydä iltayöllä pikku viilennys- ja meteorinbongauskävelyllä, mutta se oli liian aikaista ja valoisaa vielä meteorien näkemiseen.

Uusi kokeemme kasvinkasvatuksen saralla meni ihan hyvin: otettiin kaupan tomaatista siemeniä ja tungettiin märkään ruukkuun -> alle viikossa itivät, ja niitä on PALJON. :D Mitenkähän jatkossa tomaattifarmarien käy... Niissä oli normaalin tomaatin ja kirsikkatomaatin siemeniä, eri astioissa tietenkin.

Tunnisteet: ,

09 elokuuta, 2007

Öh hellettä

Nyt on näköjään kaikki kesän hyvät ilmat vasta. Neuloin eilen boleron toisen hihan loppuun, nyt on toinen enää jäljellä ja se on sitten valmis. Toissapäivänä ompelin pikahameen. Se on aika karsea muuten, mutta mukavan viileä. :)

Laitettiin chileille lamppu päälle yöaikaan ja lisäksi meillä on uusia, kohta viikon olleita "kotieläimiä": faunaboxi alias matokomposti, keittiössä. Toisin kuin muut kompostit, se ei lemua ollenkaan. (Tietenkin jos sinne työntää päänsä n. 10cm päähän niin se saattaa hieman tuoksua mullalle yms.) Chilit tuottavat aika paljon biojätettä, jota voimme tunkea boxiin muun biojätteen ohella ja vastineeksi boxi tuottaa lantaa chileille. Onneksi madot ovat toistaiseksi näyttäneet pysyvän pöntössään eivätkä lähde sieltä hanakasti seikkailemaan ympäriinsä :D

Tunnisteet: , ,