Käsityöt ja chilit

05 maaliskuuta, 2011

Villava

Kävin käsiksi uusiin Novita Villava -lankoihin (neljä kerää) ja tein pienten sukat. Lankaa meni 42g eli käytännössä koko kerä (48g). Puikot 2-2.5mm.
Nämä menevät lahjatavaralaatikkoon, kun omat lapset eivät tarvitse juuri nyt tämänkokoisia sukkia.





















Keriä tutkiskellessa huomasin, että osa niistä on eri tavalla värjättyjä kuin toiset. Loput kolme kerää olivat samaa värjäystä ja niistä tuli villainen t-paita kevätilmoja varten. Koko noin 3-4v kaiketi, tämähän menee myös siskolle. Mukavan näköinen paita, vaikka beige ei olekaan lempivärejäni.




















Uhmaikäisen isoveljen houkuttelu poseeraukseen oli ihan mahdotonta.















Sisko tykkäsi poseerata.



















Lankaa puseroon kului 111g ja yksi pieni ylijäämäpätkä (noin 1g), vaikkakin tasan 2,5 kerää. Kerät eivät siis paina oikeasti 50g, vaan jotain 47g paikkeilla, kuten sukkia tehdessäkin ilmeni. Puikot 3mm, neuloin pyörönä ja olkapäät kolmen puikon päättelyllä. Hihat kädentieltä alaspäin, raidatkin sain ihan hyvin kohdistettua. Tuli vaan mieleen, että jos haluaisi alaosan ja yläosan raidat samanlevyisiksi, voisi alaosan tehdä kahdella kerällä intarsiatekniikalla (kaiketi, tämä oli vain pään sisäistä pohdintaa). Yhdellä kerällä pyörönä on kuitenkin taatusti nopeampi tehdä.

Tunnisteet: , , ,