Käsityöt ja chilit

29 joulukuuta, 2007

Välipäivää

Tämä joulu meni aika väsyksissä, koska kolmas jäsenemme pitää suht vilkasta yöelämää. "Yön" aikana kyllä vietetään pedissä 9-11 tuntia, mutta olen siitä hereillä lähemmäs kaksi tuntia kahdessa pätkässä, joten univelkaa kertyy auttamatta. Toisinaan poikanen saattaa syönnin jälkeen jäädä hereille valvomaan ja katsoa tillottamaan: Söpö on. :)

Ajelemme kärreillä poikasen kanssa ympäri lähiseutuja. Kävely on nopeuttanut palautumista hurjasti ja liikkumisvauhti on jo entisellään. Mukavaa!

Tunnisteet:

20 joulukuuta, 2007

Hyvää joulua!

Aivan pian onkin jo joulu. Meillä on täällä oikea joulukuusi! Saimme sen ilmaiseksi. Koristeet jäivät sattuneesta syystä itseltäni askartelematta; kävin kaupasta valmiita olkikoristeita. Miehen kotoa saatiin kynttilät ja nauhat.

Poikanen on kasvanut hyvin, neljä kiloa on jo ylittynyt. Nyt sain laitettua poikasen kantoliinaan joten pääsen koneelle :) Kantoliinassa olo ei aina huvita vauvaa. Täällä on myös maitopaisumus.

Ikivanha maatiaisliljani oli tehnyt kukan omia aikojaan, ilman sen kummempia lannoituksia:

Tunnisteet: ,

10 joulukuuta, 2007

Valmista!

Ruusumerkkaus valmistui torstaina 29.11. Hiphei! Kuva tulee joskus kunhan se on pesty ja silitetty.

Muutakin valmistui :) Kolmas jäsenemme päätti rueta tekemään tuloaan tähän maailmaan heti kuun vaihduttua joulukuuksi. Iltapäivällä 1.12. klo 15.24 pikkukaveri sitten syntyi ja siitä eteenpäin tekemistä on riittänyt! Ensimmäinen yö kotona (4.-5.12) meni aamuseitsemään asti parkuessa, sittemmin on nukuttu ihan hyvin. Vauva on ilmeisesti aika rauhallinen ja tiirailee yhdellä silmällä syödessään :D

Tunnisteet: ,