Käsityöt ja chilit

29 syyskuuta, 2011

Vinoneule osa 2

Poistotarjouksesta halvalla löytynyt 7Veljestä Polkka -lanka oli juuri sopivaa jonkinlaiseksi liivi-pusero-puolihiha-viritelmäksi. Vähän pikaista laskelmointia 7V:n tiheydestä ja eikun neulomaan aiemman vinoneuleen tallessa olevien muistiinpanojen avulla. Kotvan neulottuani huomasin, että tekele ei kyllä minun päälle miellyttävästi istu, vaan on auttamatta liian pieni. En jaksanut rueta purkamaan, vaan tein neuleen valmiiksi. Siitä tuli sopiva arviolta 130-senttiselle lapselle. Tällainen toheltaminen mittojen kanssa johtunee osittain vinon osan vaakasuoran tiheyden arvioinnin vaikeudesta, vaikka toki yritin ottaa sen huomioon.

Ei tämä kuitenkaan ole entisen neuleen kopio, vaan aika radikaalisti erilainen (vaikka aloitus hoitui ihan saman kaavan mukaan molemmissa). Aiempi neule kun on täysin symmetrinen pystyakselinsa suhteen, niin tämäpä ei olekaan symmetrinen minkään suhteen :D Pusero etupuolelta:


Koko höskä on tehty ilman yhtään saumaa. Ohjetta ei epämääräisten omien muistiinpanojen lisäksi ollut. Olen kyllä löytänyt netistä mm. lievästi samankaltaisen puseron, mutta siinäkin vain etukappale on vino, eikä se ole saumaton. Tämän paidan selkämys näyttää sattumalta vähän eriväriseltä kuin etupuoli:


Puseron hihat ovat mielestäni jännittävin kohta. Yleensähän hiha on alareunasta suora, ja yläreunasta jollakin tavalla pyöristetty. Tämmöiseen vinoon systeemiin tuntui paremmin käyvän myös vino hiha. Eräänä keväisenä aamuyönä klo 5 sängyssä pyöriessä (aiemman vinoneuleen tekemisen aikaan) sain idean siitä, millainen hihan täytyy olla, että se on yksinkertainen tehdä, vinoon neulottu ja silti täyttää suurinpiirtein hihan kaavan yleiset vaatimukset. Eikä ollut vaikeaa, kun ei tarvinnut ährätä lyhennettyjä kerroksia hihanpyöriön kanssa, kuten olkapäältä aloittaessa muutoin pitäisi tehdä. (HUOM. En yhtään tiedä, miten yleistä tällaisten yksinkertaisten vinojen hihojen tekeminen on neulojien parissa, että onko tämä joku vanha juttu, jonka kaikki muut paitsi minä tietävät. Itse en kuitenkaan ole törmännyt tämmöisiin ikinä aiemmin.)






Olkapäät muotoutuivat itsekseen. Kauluksen kohdistamisessa oli hieman miettimistä, ja sitä jouduin vähän purkamaankin.


Tällaisessa neuleessa suurin riski on tietenkin se, että se venyy käytössä epäsymmetriseksi. Toivottavasti lanka ei kutita tenavia sitten vähän isompana. Hihan istuvuutta mietin myös, koska hihan pyöriö on hieman erilainen kuin yleensä, mutta ilmeisesti sopivankokoiselle käyttäjälle olkapäät eivät ole häiritsevän muotoiset (ja joustaahan se neule). Ahtauduin itse tähän kokeeksi kaikesta huolimatta ja yllätyin positiivisesti :D Uusi, vähän isompi on tulossa. Saumaton työskentely pelastaa paljolta vaivalta, mutta hinta siitä on tässä tapauksessa vaikeammin tehtävä kaula-aukko. Lankaa kului karkeasti arvioiden reilu 250g, koska yksi kerä (150g) meni ja toisesta jäi semmoinen 1/4 jäljelle.

Tunnisteet: , ,

Pitovaatetta ja hassuja kuvia

Olen tehnyt trikoovaatteita vanhoista ja uusista, omista ja saaduista kankaista. Pikkusiskolle kahvinväriset valkopilkkuiset kalsarit, Isoveljelle keltainen pusero, molemmille puserontapaiset joustofroteesta ja itselle pari pitkähihaista talvipaitaa sinisestä 1o1n-trikoosta, jonka oikeaa väriä en saanut kuvaan. Pari sinikirjavaa puseroa meni liian pieniksi, kun kangas ei joustanutkaan kuten oletin. (Kuvista puuttuu yksi valkoinen pitkähihainen trikoopaita, joka oli pitkän hihan kaavan testi, mutta siitä ei löydy kuvaa. Se on ihan samanlainen kuin nuo yksiväriset siniset.)





Luontoretkellä eräänä päivänä löytyi kummallisen näköinen noin 5cm korkea (lahottaja?)sieni kavereineen kaatuneen puun rungolla. Kaikkea hullua täällä etelässä kasvaakin... Edit. 2.10.2011: käytiin uudestaan katsomassa sieniä, ne olivat kasvaneet yli 10cm korkeiksi ja tummuneet. Pienen nettikiertelyn jälkeen epäilen lajiksi piispanhiippaa.


Kaupassa törmäsin erikoisen mukavannäköiseen kaalinpäähän ja se oli ihan pakko ostaa :D Luonnon fraktaaleja parhaimmillaan, mittakaavaton rakenne. Nystyrät kiertyvät kauniisti spiraaliksi. Tällaisia kelpaa ihastella :) Eikä ollut hullumman makuistakaan, aika mietoa siis. Kuvassa koko kaali, halkaisija jotain 15 ja 20cm väliltä.


Vinoneule jää vielä tästä postauksesta ulkopuolelle odottamaan parempaa hetkeä.

Tunnisteet: ,

11 syyskuuta, 2011

Lasten sukat ym

Ramppasin taas eräänä päivänä jokin aika sitten halvan Viking Froya -langan perässä ja tarjouksessa oli jäljellä yksi kerä sinivihreää lankaa. Kaunista se oli ja ostin sen, vaikka sitä oli vain se yksi. Siitä tuli tämmöiset lasten sukat. Koko noin 4v:lle. Sukkien terä on neulottu ylhäältä alaspäin ja varret alhaalta ylöspäin, hehhee. Näin lankaa jäi 80cm yli. En harrasta kärjestä neulottuja sukkia (ainakaan vielä), jonka takia piti säätää näin oudosti. Ilokseni lanka oli symmetrisesti värjättyä, eli kerän molemmista päistä tuli samanlaista värijaksoa. Muutenkin pehmoinen lanka ja helposti neulottava.


Toinen "valmistunut" juttu on viime talvena tehty huivi, joka oli aika pieni ja on nyt isompi. Olin ostanut myöhemmin lisää samaa Cewec Delano -lankaa ja nyt suurensin huivin yhdellä 50g lisäkerällä. Tässä on nyt 100g lankaa ja pituutta pitkällä sivulla on noin 150cm. Kuvassa mukana duplopalikka.


Ja lisäksi on tulossa taas vinksin-vonksin-neule. Tämä on aika hullunkurisen näköinen, mutta ihastelen yksinkertaisuutta, joka tämänkin neulomisessa näyttää ilmestyvän aivan itsekseen, ihan kuten edellisessäkin vinoneuleessa. Jahka tämä valmistuu, tulee tarkempi selostus...


Tunnisteet: