Käsityöt ja chilit

28 helmikuuta, 2015

Kaulanlämmitin ja sukat

Matkaviihdykkeenä ollut krokotiilivirkkaus tuli valmiiksi (Novita polku, noin 100g). Samoin yksi pari sukkia Nalle kukkakedosta (80g).


Tunnisteet: , ,

17 helmikuuta, 2015

Kalmari - Jalmarin kaveri

Heh... meillä on ollut lapsilla leluna jo aika pitkään tuollainen minun tekemä neulottu mustekalalelu, itse asiassa tein sen silloin kun Isoveli oli vielä masu-asujana, odottamaan valmiiksi että oli joku lelu sitten vauvalle kun hän syntyi. Sen kanssa Isoveli tykkäsikin "jutella" ollessaan muutaman kuukauden ikäinen, lelu kun iloisesti hymyilee ja sillä on selkeä naama. Myös lonkeroiden pureskelu taisi olla yhteen aikaan kovin yleistä... Nimeltään tämä otus on ollut aina Jalmari Kalmari. Myöhemmin selvisi, että myös Paavo Pesusienen ohjelmassa on samanniminen hahmo. Nykyisin Jalmari on ollut Isoveljen unileluna monta aikaa jo, ja on ihan top-priority-sarjassa unilelujen joukosta...

Mutta. Kuten arvata saattaa, koska kaksi lasta ei voi olla nahisematta sitten mistään, niin yhtenä iltana   tässä pari viikkoa sitten unilelujen jako ei mennyt taas ihan putkeen. Jalmarista on ollut monta kertaa aiemminkin jo tappelua, että kenen kanssa se nukkuu mutta jotenkin on aina saatu jaettua ne lelut niin, että jako on ollut riittävän tasan. Sitten, Pikkusisko keksikin että hänpä tahtoo oman Jalmarin, ja kun se on ollut tiedossa mistä se on alunperin tullut, niin heti oli vaatimuksena että alahan siitä nyt tehdä toinen Jalmari! Mieluiten heti!

No, lupasin että voidaan järjestää toinen Jalmari, mutta sitä ei voi heti aloittaa, koska "työt haittaavat harrastuksia" ja eritoten kun sattui poikkeuksellisen vilkas viikko kahdella työmatkalla olemaan juuri tulossa. Syy viivytykseen kelpasi, ja viikkokin meni. Tuli lauantaiaamu. Silloin Pikkusisko totesi hetken koittaneen ja määräsi äidin saman tien alkamaan neuloa toista Jalmaria. No, tuumasta toimeen ja hän sai valita langoista mieluisensa ja otti punaisen. Laatu oli jo valittu 7V:ksi. Tilasin entisen Jalmarin äkkiä mallikappaleeksi Isoveljen sängystä, ja uuden otuksen vartalo-osa taisi valmistua jo saman päivän aikaan. Seuraavana päivänä oli lonkeroiden vuoro (toki ulkoilutoiminnan ohessa). Maanantaina töiden jälkeen illalla ompelin sopivan kokoisesta vuorikankaan jämäpalasta vuori-pussukat ja täytettiin ne vanulla (vanukin löytyi sopivasti joululoman aikaan ja ilman sitä ei olisi tätä saatu tehtyä ollenkaan), ja virkkasin vartalokappaleen alapuolen umpeen (sateenkaaren värisellä langalla, kuten toiveena oli). Ja tänään, tiistaina, tarkasti valvovan silmän alaisena, ompelin lonkerot käsin kiinni koko otukseen. Oltiin illalla sovittu, että se ei välttämättä valmistu tämän illan nukkumaanmenoajaksi, mutta kun vain pari lonkeroa alkoi olla jäljellä, Pikkusisko ilmoitti ettei mene nukkumaan ilman sitä. No, lonkerot saatiin hyvässä järjestyksessä kiinnitettyä ja otettua yhteispotretti :)



Lankaa kului 100g, punaista, oranssia ja sateenkaaren väristä. Tämä lienee nimeltään Kalmari. Ja nyt Pikkusisko ja Kalmari nukkuvat tyytyväisinä :)

Tunnisteet: , ,

07 helmikuuta, 2015

Vihreät sukat

Tein vaihteeksi Nalle-langasta heti perään toisetkin sukat. Nämä on kokoa 34 ja edellisestä sukkaparista ylijäänyttä lankaa on raitoina vähän seassa.


Lankaa meni noin 60g (63g näytti puntari jos siihen on luottaminen).

Tunnisteet: ,