Käsityöt ja chilit

23 syyskuuta, 2008

Välillä on parempiakin päiviä

Kuten tänään. Poikanen söi välipalabanaaniaan itsenäisesti, harjoittelemme välillä sormiruokaa. Sotkua tietenkin tuli, kädet banaaniliejussa ja pöytäkin. Kun enin nälkä oli laantunut ja syönti rupesi häntä kyllästyttämään, laitoin sitten luuturätin käteen äijälle. Sitten hän luutusi itse pöydän rätillä sotkemastaan kohdasta :D Tästä ei enää ruokailu parane. Äitikin sai syötyä oman annoksensa yhtä aikaa, tätä ei olekaan tapahtunut piiiiiitkään aikaan että oltaisi syöty vauvan kanssa samalla. Noh, mainittakoon kuitenkin että banaaninkappaleet kävivät n. 10 kertaa lattialla kesken ruokailun ja lattia on vielä luutuamatta, mutta ehkä huomenna luututaan sekin.

Ylisuuri hattu pieneni kun mötöstin sitoa päälaelle "tupsun". Saa välttää, en jaksa tehdä uuttakaan. Jos kohta saisi ne käsineet alulle. Yskäkin alkaa taintua. Höö.

Tunnisteet: ,

18 syyskuuta, 2008

Ugh

Kirottu syysyskä. Poikasella onneksi hyvin vähän vain nenä tukossa aamuisin, mulla ihan kunnon tauti taas vaihteeksi. Tympäisee.

Tein olevinaan villahatun 80cm, sopii minulle. Jooh. Kannattipa uhrata vähäiset vapaa-ajan rippeet yli viikolta johonkin josta ei tule mitään. Ja tein olevinaan ohjeesta... tämä on niin tätä. Tekis mieli purkaa ja tehdä sopivammaksi Poikaselle. Öh. Käsineitä en edes jaksa aloittaa ennen kuin paranen. ---------

Tunnisteet: ,

08 syyskuuta, 2008

Retken tulokset ja Globalisaatio

Koska Poikanen nukahti toisena iltana peräkkäin klo 20, pääsen lopultakin tänne.

Metsäretkeltä on tultu takaisin jo kotva sitten. On ollut kiirettä sittemmin. Tarvitsi ommella välikausihaalari Poikaselle. Yötyö rules! Haalarista aukeaa toinen lahje kokonaan. Tämän kaavat olivat jostakin Muotimuksu-lehdestä v. 1999. Koko 86 cm, pitäisi mennä vielä keväällä. Erään perämetsäläisen vaatetehtaan ylijäämäpaloista (ilman saatuja, puoli kuutiota, jee). Ja sitten käytiin kirpputorilta toinen samantapainen joka maksoi 4e. Mitähän tästäkin pitäisi nyt ajatella.

Vauvaraukka on laihtunut, meno on ollut aika kovaa, paikallaan istuva vauva ilmenee silloin kun vauva on vyötelty kiinni turvakaukaloon. Joooh. Lissee ruokkoo vauvvalle! Neuvola ei tosin ollut erityisemmin huolissaan vielä, ilmeisesti läskiä sitten on ollutkin mistä hävitä ---

Ilmojen kylmetessä on tarpeen myös tämä: Tämä ei ole uusi kummittelunaamari, vaan rattaassaistumisalunen. Tehty kasvisväreillä värjätystä paksusta 100% villalangasta, jota tuli muinoin olleiden lampaiden villoja vastaan kehräämöltä.

Retken aikana sain neulottua peräti kokonaiset vauvan sukat. Muu aika kuluikin sitten ryteiköissä ryskytessä. Saldona (miehen kanssa yhdessä) mm. 10kg vattuja ja reilu 2 sankollista mustikoita ja toista litraa metsämansikoita. Tämän kesän mustikkasato oli ainakin meilläpäin varsin kelvollinen, huolimatta vaatimattomasta saaliista. Syy onkin erikoinen, muttei niinkään huvittava. Törmäsimme marjastaessa perämetsässä outoihin liikkujiin, thaimaalaisiin marjanpoimijoihin, jotka harjasivat seisaaltaan mättäiden parhaat marjat korvoihinsa. Näitä liikkui siellä kokonainen autolasti pari päivää. Kerkisimme päivää ennen liikkeelle kuin nuo, niiden jäljiltä ei sitten saanutkaan enää mitään. Sinne meni mustikat. Eikä oltu edes korvessa vaan ihan kylän pinnassa. Ja nyt sama uusintana puolukoiden kanssa. Kolme vaivaista sankollista puolukkaa oli äiti ehtinyt kerätä, kun loput puolukat tulivat harjatuiksi näiden toimesta. Tekisipä mieleni kirjoittaa kansanedustajalle jokamiehenoikeuksien tarkentamisesta. Nuita vattuja ne sentään eivät änkeneet keräämään, ja niitä oli hyvä sato joten saatiin edes niitä talven varalle (jos äitin ja iskän keräyksetkin lasketaan mukaan, niitä tuli yhteensä jotain 25 ja 30 kg väliltä ja suurin osa märkäni pensaisiin).

Tunnisteet: , , , ,