Käsityöt ja chilit

31 tammikuuta, 2017

Toinen epäsymmetrinen huivi

Hiljattain valmistuneen vihreän huivin innostamana tein vielä toisen samanmallisen, mutta pienemmässä koossa. Tässä kuvassa se on kahden-istuttavalla sohvalla.



Lankana oli tällä kertaa Opal 4-säikeinen sukkalanka, sarjasta "Ladies & Gentlemen", väri 8010. Se on niin pehmeää lankaa, että sitä voi hyvin pitää huivinakin. Lankaa kului melko tarkkaan 150g.





Kiva huivi tämäkin ja pääsi jo heti pitoon :) Laskostuu hieman tuolta kärjestä.



Tunnisteet:

23 tammikuuta, 2017

Pieniä valmiita

Joululomalla tonkiessa löysin yhdestä pussukasta nappia vailla olevan virkatun kauluksen. Laitoin napin, joten nyt sitä voisi pitää. Lanka on melko vanhaa Novitan jotakin erä-mohair-sekoitetta, pehmeää sellaista jota myytiin muistaakseni 200g valtavankokoisissa kerissä. Olisikohan ollut Varpu-nimistä. Kaulus painaa 50g ja on valmistunut luultavasti jo vuoden 2015 puolella (se onkin merkitty ylös jo keväällä 2015 tässä postauksessa lankalistaan).




Tein lisäksi tämmöiset iloisenväriset kintaat, omalla vinoneulemallilla. Lanka näissä 7V sateenkaariraita ja sitä kului 75g. Tällaisia vinoja kintaita on hauska tehdä :)



Lisäksi tein yhdet punakirjavat säärystimet Nalle anemone -langasta, 85g.



Tunnisteet: ,

05 tammikuuta, 2017

Iso vihreä huivi

Tein syksyn aikana huivin netistä löytyvällä Malla- nimisen huivin ohjeella. Löysin ohjeen sattumalta kerran ja olin jo pitempään miettinyt mitä tekisin yhdestä ohuesta Spirea -merkkisestä mohairlangasta (100g = 580m). Totesin samantien että tehdäänpä tuollainen kun malli oli kivan näköinen. Ohjeen tietojen mukaan arvioin, että lankakin riittäisi hyvin isompaankin kokoon, ja niin tekikin; sitä oli alunperin 250g ja sitä jäi vielä 50g tähteeksi kun tein 4mm puikoilla. Huivi on ollut nyt valmiina jo yli kuukauden, se oli joskus marraskuun lopulla kun se valmistui. Mutta se oli enemmän ryppykasa kuin huivi puikoilta päästyään, ja olen tässä mietiskellyt miten sen saisi sileäksi. Pingotusvehkeitä kun minulla ei ole. Mutta nyt lopulta päätin höyryttää kevyesti reunapitsin.

Sehän suoristui jo niinkin ihan hyvin :)



Huivista tuli aika iso. Kun 80cm pyöröillä neuloo, niin koko ei oikein hahmotu, ennen kuin päättelykerrosta on takana jonkin matkaa :D

Tässä se on meidän kolmenistuttavalla sohvalla. Täyttää melkein koko sohvan. (Puoliväli on istuintyynyjen vaihtumiskohdassa.)



Ja tässä päällä vähän eri tavalla kuin ylemmässä kuvassa (jossa pisin kohta on selän takana piilossa).




Eikä näköjään olisi enää välttämätöntä itse toimia kuvauksissa mallina kun kuvausassistentti hoitaa hommat näin tyylikkäästi:




Lopputuloksena siis kevyt, vain 200g huivi, mutta lämmin ja peittävä :) Tekis mieli tehdä toinenkin, myös pienempi koko jostain toisesta langasta.

Samalla tämä tietää sitä, että vuoden 2016 lankasaldoksi tuli 5070g neulottua lankaa. Plus yksi bolero-hihatin joka on vain vähän kesken.

Tunnisteet:

03 tammikuuta, 2017

Kukkainen collegepaita

Kävimmepä eilen Pikkusiskon kanssa laajemmalla ostosretkellä Tammiston Eurokankaassa asti, ja tietenkin ostimme sieltä kangasta. Hän löysi sieltä kaunista kukikasta collegea, joten ostettiin siitä hänelle sopiva n. 60cm pala puseroa varten.

Tänä aamuna sitten etsin sopivat kaavat ja tein puseron. Yksinkertainen perusmalli, helppo ommella kokoon. Valkeapohjaista kangasta, ja kaapista löytyi sopiva keltainen resorinpala kaulukseen.



Tuli ihan kiva :) Ekaluokkalainen tykkää vissiin itsekin. Koko on n. 134, mutta aika reilu sellainen, joten kasvunvaraa on jonkun verran. Helmasta tuli aika pitkä, mutta käytin siihen koko kankaanpalan niin tarkasti, että vain pienet rippeet jäivät tähteeksi; kankaan pituudesta ei yhtään :)


Tunnisteet: ,

02 tammikuuta, 2017

Vuodenvaihde

Meillä kävi jo joulupukki etuajassa tänä vuonna ja toi joulukuun 10. päivä joulu- tai synttärilahjaksi (kukapa tietää kummaksi) tämmöisen mukavan palapelin, jossa on 5000 palaa (oikeastaan 5040).



Se avattiin seuraavana päivänä 11.12 ja uudenvuodenpäivän aamuna se valmistui. Kasasin pääasiassa (ainakin 95%) itse, vaikka myös muutamat kyläilijät ja Pikkusisko hieman auttoivat.

Ja kävihän se pukki paremminkin, tai siis oli jättänyt jouluaattoaamuksi paketteja kuusen alle.



Hyvää alkanutta vuotta 2017 kaikille lukijoille!



Tunnisteet:

Joululahjaneuleita

Täksi jouluksi tein kahdet lasten kintaat ja yhdet aikuisten koon säärystimet joululahjoiksi ystäville. Olkoonkin, että joulu ja uusivuosikin menivät jo.






Lankaa kului kintaisiin 20g + 30g, Novitan Bambino -nimistä vauvalankaa ja Regia Zoofaria. Säärystimiin noin 85g Nalle kukkaketo päivänkakkaraa.

Tunnisteet: