Käsityöt ja chilit

29 heinäkuuta, 2015

Värikkäitä sukkia

En ole kamalasti kerinnyt neuloa kesällä. Muutaman viikon aikana olen tehnyt kahdet sukat. Ensimmäiset vihreänkirjavasta Flotte Socke -langasta ja toiset Strömpegarnista.




Ensimmäisistä tuli vähän reilut ja ne pääsivät onneksi sopivina parempaan käyttöön kuin sukkapussin täytteeksi! Lankaa meni ehkä 65g.



Toiset on omaa kokoa ja tein ne kärjestä varteen päin, samalla sain kaikki tämän langan jämät neulottua näihin sukkiin. Kirjaan näille 70g painoksi, sen verran mitä langanjämiä on nyt ollut listassa. Nämä menevät sukkapussiin. Pitäisi joku kerta ottaa ja kuvata sukkapussin sisältöä.

Tunnisteet: ,

12 heinäkuuta, 2015

Revontulimekko

Aiemman huivipuseron jatkoksi tein Pikkusiskolle oman mekon samaan tapaan. Lankakin oli muuten sama paitsi erivärinen Hjertegarnin Baby Trunte -vauvamerinolanka, jota meni 3 metriä vaille 200g kerät, kaikki jotka sitä lajia olivat jemmassa. Ostin langat aikanaan joululahja-lahjakortilla Lankamaailmasta. Lanka on ihanan pehmyttä ja juoksi kerältä hyvin neuloessa - siksi sitä onkin jemmattu kauan, tarpeeksi hyvää ideaa varten.

Mekosta tuli ihan kiva. Hihat on vähän lyhkäiset, mutta varmaan käytännöllisemmät näin kun niissä ei ole varsinaista resoria, olkoonkin että vähän niissä on kavennuksia kuitenkin mukana. Mekko on sen verran reilu, että menee varmastikin useamman vuoden.



Värien täsmäytyskin onnistui ihan nätisti kun on pitkä-värijaksoinen lanka kyseessä. 

Helma on kiva kun se ei ole viivasuora. Aloitus oli kauluksesta päin, joten pituutta pystyi helposi säätämään langan määrän mukaan. Varsinkin kun teki hihat valmiiksi ennen viimeisen kerän neulomista helmaan.



Mekon helmalla oli myös kiva leikkiä ja puistella sitä, kun se kivasti lepatti samalla :)


Luontokin on samoilla väreillä liikkeellä (öh, tai siis langanvalmistajat seurailevat luonnon trendejä)...


Vai pitäisköhän tätä kutsua sittenkin kissankellomekoksi? (Tiedän kyllä että tuo kukka ei ole kissankello, vaan harakankello, mutta ei tätä voi ainakaan harakankellomekoksikaan sanoa!)

Noh, tähän Suomen kesäsäähän nähden pehmoinen villamekko on ihan omiaan. Eipä muuten pistellyt vauvamerino paljaalla ihollakaan vaan mekko meni suoraan päälle semmoisenaan :)

Tunnisteet: , ,

04 heinäkuuta, 2015

Sukkia edelleen

Tein kesän aikana Isoveljelle seuraavat sukat varastoon odottamaan kun hän kasvaa, ettei jää sukatta vaikka talven tullen. Noh, katotaan nyt kuinka kauan nykyiset nro 34 sukat sopivat. Uudet onkin sitten kokoa 36 ja lähentelevät uhkaavasti omien sukkien kokoa.



Lankana Teetee Pallas jota meni 80g.



Lisäksi jo valmiina esillä olleesta turkoosista 7V langasta tein toiset sukat (oma koko). Lankaa meni 105g.

Lankaseurantaan lisätty myös Novitan Varpu -langasta virkattu lisko-pikkukaulus 50g (nappi ja kuva puuttuu vielä).

Tunnisteet: , , ,