Käsityöt ja chilit

16 kesäkuuta, 2012

Helpot lasten liivit

Olen ollut olevinaan lomalla, siis odotellut kommentteja vkirjasta ennen esitarkastukseen lähettämistä. Kevät oli kovin intensiivinen; toisen opetettavan aineen tenttiminen kai oli se joka meinasi katkaista kamelin selän, näin jälkikäteen ajatellen, enkä saanut kuin 1/3 cumlaudesta kasaan vasta sillä... Rauhoitin itseäni neulomalla yksinkertaiset, mutta muuten mukavat puuvillaliivit kesäksi pienille.


Pikkusiskon liivissä lankana puuvillasekoite Gedifra Fiorista Fino, sitä oli 100g ja kaikki upposi tähän, kuten oli tarkoituskin. Isoveljen liivi on Novita Luxus Cottonista, hän sai itse valita useammasta värivaihtoehdosta mieluisimman ja lankaa kului noin 120g. Molemmat neulottu ylhäältä alaspäin saumattomasti. Siskon liivissä on ainaoikeaa olevat kaulus ja kädentiet, veljen liivissä normaalit resorit.    Kuvausasetelmasta poiketen näitä on tarkoitus pitää aluspuseron kanssa :)

Ensi viikolla vkirja sitten lähtee esitarkastukseen, mikäli suunnitelmat pitävät. Sitten ämmä voikin rueta miettimään siirtymistä sen toisen, oranssin Husqvarnan jatkeeksi. Valkoinen H-versiokin on saanut taas rääkkiä osakseen, housupula on edelleen jonkinasteinen.

Tunnisteet: ,

01 kesäkuuta, 2012

Merinoneule, huiveja ja mekko

Vkirjan tekoa on tietysti pitänyt purkaa aivottomilla käsitöillä. Jossakin välissä valmistui Isoveljelle villapaita ensi talveksi pehmeästä merino-cashmirsekoitteesta nimeltä Gedifra Cashmerino (jota ostin 20€/kg Menitan outletistä poistosta). Nämä langat aiheuttivat jo kaupassa ostaessa yli vuosi sitten vision valmiista neuleesta. Nyt oli sen vuoro toteutua. Raita on varta vasten sijoitettu satunnaiseen paikkaan etukappaletta. Hihojen raidat ovat keskellä.


Neule on tehty intarsiatekniikalla "pyörönä". Tiedän, että intarsiaa ei sovellu tehdä pyörönä, mutta pienellä mielikuvituksella sekin näköjään onnistuu. Helmasta ylöspäin ja olalta alaspäin.


Olkapäät ovat satulamallia, enpä ole semmoisiakaan aiemmin tehnyt ja piti testata, kun tähän ne luontevasti sopivat. Olkakappaleet on tehty kohti kaulusta. Koko hieman reilu käyttäjänsä päälle, niin että talvella sitten olisi sopiva toivon mukaan (5v lapselle). Lankaa meni aika tarkasti 250g, ja sitä jäi vielä saman verran.


Kaulus näyttää olevan pahemminkin ujuksissa, mutta se on vain kuvaustekninen illuusio; luonnossa kaulus istuu ihan hyvin eikä ole liian tiukalla. Kaulusresorikin on "intarsiaa".

Tämä paita ei kutita Poikasta! Mutta tämä vaati sentään hieman tarkkaavaisuutta noiden olkapäiden kanssa. Toukokuun edetessä vapaat aivosyklit riittivät enää näihin:


Kyseessä siis baktus-huiveja, jotka ovat idioottimaisen helppoa neulottavaa. Lanka näissä on joku Gedifran Fiorista fino -niminen 50-50-puuvilla-keinokuitulanka, joka on myöskin Menitan outletin alekorista hetken mielijohteesta mukaan noukittua (oli mukavan väristä). Yksi huivi on 100g / kaksi kerää.

Ja vielä lopuksi; Pikkusiskolle arkimekko kesäksi. Eurokankaalta löytyi sopiva tilkkunen pumpulikangasta, kaikki meni. Kaavoja ei ollut, länttäsin yhden vanhan mekon kankaan päälle ja siitä leikkelin summittaisesti kappaleet. Ihan hyvä tuli. Vetoketju on toisessa kainalossa. Mekossa ei ole etu- eikä takapuolta, eli se on sikäli aina oikein päin päällä (nurja puoli sentään on!). Tästä tuli mukava.



Nyt sitten niitä lämpimiä päiviä odotellessa.

Tunnisteet: ,