Käsityöt ja chilit

16 kesäkuuta, 2012

Helpot lasten liivit

Olen ollut olevinaan lomalla, siis odotellut kommentteja vkirjasta ennen esitarkastukseen lähettämistä. Kevät oli kovin intensiivinen; toisen opetettavan aineen tenttiminen kai oli se joka meinasi katkaista kamelin selän, näin jälkikäteen ajatellen, enkä saanut kuin 1/3 cumlaudesta kasaan vasta sillä... Rauhoitin itseäni neulomalla yksinkertaiset, mutta muuten mukavat puuvillaliivit kesäksi pienille.


Pikkusiskon liivissä lankana puuvillasekoite Gedifra Fiorista Fino, sitä oli 100g ja kaikki upposi tähän, kuten oli tarkoituskin. Isoveljen liivi on Novita Luxus Cottonista, hän sai itse valita useammasta värivaihtoehdosta mieluisimman ja lankaa kului noin 120g. Molemmat neulottu ylhäältä alaspäin saumattomasti. Siskon liivissä on ainaoikeaa olevat kaulus ja kädentiet, veljen liivissä normaalit resorit.    Kuvausasetelmasta poiketen näitä on tarkoitus pitää aluspuseron kanssa :)

Ensi viikolla vkirja sitten lähtee esitarkastukseen, mikäli suunnitelmat pitävät. Sitten ämmä voikin rueta miettimään siirtymistä sen toisen, oranssin Husqvarnan jatkeeksi. Valkoinen H-versiokin on saanut taas rääkkiä osakseen, housupula on edelleen jonkinasteinen.

Tunnisteet: ,