Käsityöt ja chilit

08 marraskuuta, 2007

Toimintaa

Viikonlopun seutuna oli aktiivista toimintaa. Äiti oli kylässä ja neuloi pikku villanutun ja auttoi minua leikkaamaan imetyspaidan kankaan. Ompelin paidan kasaan jo. Kuvaus pitäisi vielä tehdä. Meille tuli uusi tietokone, joten en toistaiseksi saa itse kuvia siirreltyä.

Paita on tukevasta pumpulikankaasta, ja siinä nuppineulat tököttävät hyvin pystyssä. Sen seurauksena sain kahden illan aikana tehtyä tuttavuutta nuppineulojen kanssa kaikkiaan 5 kertaa. Sormiin tuli yksi pistosreikä, joka ei vuotanut verta ja parani hyvin. Sitten tuli kaksi n. 3mm pituista repäisyviiltoa, jotka ei myöskään vuotaneet mutta kirvelivät hieman. Näiden jälkeen sain vielä kaksi isompaa repäisyviiltoa, yli puoli senttiä pitkiä ja suht syviäkin, joista tuli verta ja ovat kipeitä. Eipä ole ikinä ennen mistään yksittäisestä vaatteesta tullut näin paljon neulojen tekemiä haavoja. Edes merkkauksessa, siinä on tullut tähän asti vain yksi pistoshaava josta tuli pieni tipla verta. Sadattelinkin nyt paitaa ommellessa, että turhaan kävin vartavasten hb-mittauksessa reijitettävänä kun reikiä tulee näköjään ilmankin tarpeeksi :)

Ihastelin lunta, joka pysyi muutaman päivän. Nyt on kaikki taas vetenä.

Tunnisteet: