Käsityöt ja chilit

28 helmikuuta, 2012

Haaste


Olin saanut täältä haasteen! Haasteena oli listata vähintään 10 asiaa, jotka tuottavat hyvää mieltä. En osaa nyt kuitenkaan rueta lähettämään eteenpäin tätä kenenkään blogille.

1. Pikkuihmiset, esimerkiksi kun he ovat keksineet jotakin uutta ja selittävät tohkeissaan sitä toisille. Tai kun ruokana on jotakin heidän suosikkiaan ja he syövät lautaset tyhjiksi reippaasti. Tai yhdessä laulavat pikkuihmiset, tai ... no, nämä ei luettelemalla lopu! :)

2. Stressitön päivä ulkoilmassa koko perheen voimin. Pidän ulkona olosta, silloin ikäänkuin "kytken irti" kaikesta mikä pitäisi tehdä/hoitaa.

3. Langat ja kankaat, värikkäät, kirjavat, muutenvaan mukavat, jne, sekä erityisesti niiden jalostaminen joksikin vaatekappaleeksi (yleensä tekeminen on ainakin yhtä mukavaa kuin valmis tuotos).

4. Kun kokee valaistumisen jossakin asiassa, siis ymmärtää asian "tonkimisen ja kaivelun" jälkeen jotakin uutta lisää.

5. Jos muutenvaan onnistuu keksimään jotakin omasta mielestä mukavaa ja ennenkokematonta (kuten vinoneulepuserot).

6. Kun saa to do-listaa tyhjemmäksi, varsinkin jonkin suuremman tekemisen osalta (lista pyörii yleensä otsalohkossa, eikä se anna minulle rauhaa ja on niin täynnä, ettei totaalisesta tyhjenemisestä ole pelkoa/toivoa ja lisäksi se täyttyy häntäpäästä koko ajan lisää).

7. Pakkasilmat talvella; tulee energinen olo kun on kylmää ja aurinko paistaa.

8. Sellaiset yllätykset, kun saa jotakin mukavaa (tavaraa) toisilta arvaamatta etukäteen! (Kukapa ei näistä tykkäisi :) toivottavasti onnistuisin itsekin joskus yllättämään jonkun toisen.)

9. Kunnon porsaanleike ananaksella ja ranskanperunoilla... kestosuosikki, mutta niin harvinainen nykyään.

10. Täällä on oikein mukavia lapsiperheitä naapurissa.

Tällaiselle pessimismiin taipuvalle eläjälle on ihan hyvä välillä yrittää miettiä mukavia asioita. Olisi ollut paljon helpompaa keksiä 50 asiaa, joista tulee paha mieli :)

Blogi-raukka on nyt vähän jäänyt oman onnensa nojaan, koska huomasin, että joudun käytännössä suorittamaan cum laude-oppimäärän (60op = 35ov, vuosi päätoimista perusopiskelua) toisesta opetettavasta aineesta samalla, kun teen loppuun väitöskirjan kevään-syksyn 2012 aikana (vk ei liity opettamiseen) ja pedagogisen cum lauden (lukuvuonna 2012-2013 sikäli, jos minut hyväksytään sinne).

Opettajaa minusta ei pitänyt koskaan edes tulla, ja se onkin suunnitelma B siltä varalta että A pettää. Tuon kaiken suorittamiseksi saan repiä enemmän ov:itä/lukukausi kuin mitä perusopiskelijana missään vaiheessa tein. Yritän helpottaa asianlaitaa tenttimällä laitostenteissä toisen opetettavan aineen kursseja niin paljon kuin suinkin kykenen. Vuodenvaihteen jälkeen onkin ilmennyt jo monena iltana uusi nukahtamisprosessi: kun menen nukuttamaan Pikkusiskoa, otan ipadin mukaan kaveriksi ja luen kurssisivuja, kunnes säpsähdän hereille ipadin pudotessa naamalle. Se kopsahtaa välillä kipeästi nenään tai poskeen, riippuen tietysti unen syvyydestä :) Yksi tentti läpi, kaksi seuraavaa tulossa maaliskuussa. Onneksi Isoveli tarjoaa auliisti apuaan harjoitustehtävien teossa aamuhetkinä ja oli selvästikin tarkistanut yhdet harjoitustehtävät punaisella tussilla :D


Tunnisteet:

2 Comments:

At 02:16, Anonymous Tampereen plikka/refluksikko said...

Tsemppiä cumuihin ja väikkäriin ... melkoinen suoritus muksujen kanssa!

Karonkka kruunaa kaiken :-)

Ps Niinkuin varmaan olet huomannutkin, tämä blogi on esittelyssä tuolla r-sivustolla lasten puolella.

 
At 13:52, Blogger MysteryKnitter said...

Tsemppiä sinne! Siinä on iso urakka tehtäväksi.

 

Lähetä kommentti

<< Home