Käsityöt ja chilit

26 huhtikuuta, 2011

Marjamekko

Projekti mekko valmistui ompelun osalta, vaikka se on pesemättä ja silittämättä vielä. (Luonnollisesti olen pessyt kankaat ennen ompelua kertaalleen.) En tykkää silittää ommellessa, joten silitän vasta valmiina. Kuvia piti räpsiä kuitenkin jo heti :)

Kankaana on palanen punaista Marimekon Lumimarja-kangasta. Väri on minulle hyvin poikkeuksellinen, mutta ainakaan omaan silmään ei näytä pahalta. Puhdas värihän tuo punainen on. Sain kankaan hiljattain, ja siinä oli niin kaunis kuosi, että ihailin sitä moneen otteeseen. Halusin tehdä siitä jotain, missä kangas pääsee oikeuksiinsa. Samaan aikaan toisaalla sain idean kaapumaisesta olkaimellisesta kesämekosta, jonka voisi ommella yksinkertaisesti laittamalla sopivan pätkän kangasta reunoista putkeksi ja tekemällä tarvittavat muotolaskokset. Nämä kaksi ajatusta yhdistyivät tässä mekossa.


Kangasta oli noin 105-110 cm ja se meni kaikki paria pikkusuikaletta lukuunottamatta. (Oikeastaan piti laittaa sisävaraksi jatkoa punaisesta Unikko-kankaasta pieni pala.) Olkaimet piti ottaa pituudesta, mutta se ei haittaa; pituus on hyvä juuri noin polvipituudessa. Graafinen leikkaus yläosassa miellyttää silmää ja olkaimet pysyvät hyvin päällä. Etuosaan leikkasin vähän korkeamman yläreunan, muutoin reunus on suora.

Kankaan leveys noin 150 cm oli hieman liian suuri ympärysmitaltaan, joten poistin selkäsaumasta hulpiot ja yhteensä vajaa 20 cm leveyttä. Siinä kohtaa ei ollut marjojen kuviakaan, joten se sopi ihan hyvin kokonaisuuden kannalta. (Kuvassa näkyy aavistus muotokaitaletta olkainten välissä, mutta silitys korjaa sen kyllä.)


Vuoritus löytyy ja 40cm vetoketju on vasemmassa kyljessä.


Kaikenkaikkiaan tykkään tästä kovasti! Kankaan kuvio on mukavan näköinen edessä ja sain käytännössä koko kuvion hyvin esiin. Mekko oli helppo ommella, ei tarvinnut leikata erillisiä kaitaleita. Mittailin vaan sopivat kohdat saumoille (mekon rinnanympärys 96cm, vyötärönympärys 88cm ja helma noin 120cm). Kangasta kului aika vähän verrattuna muihin kesämekkoihini, joihin on mennyt poikkeuksetta ainakin 150cm.

Tunnisteet:

2 Comments:

At 18:09, Anonymous Anonyymi said...

Kaunis mekko, sopii vaalealle mekon käyttäjälle. Vilpoisa lämpimällä ilmalla ja ainahan voi käyttää jakkuja ja villatakkeja. Odotellaan siis vain kesän helteitä. Kauniissa Karjalassakin jo peipot kovasti livertää.

 
At 23:03, Blogger MysteryKnitter said...

Ihana! Sinä se osaat! Olet mestari ompelemaan.

 

Lähetä kommentti

<< Home