Käsityöt ja chilit

11 heinäkuuta, 2009

Hassu juttu

Pari-kolme viikkoa sitten tein havainnon itsestäni miehen ystävällisellä avustuksella. Helmasyntini on ollut jo hyvin nuoresta iästä alkaen olematon käytännöllisyys arkiaskareissa. "Ammatinvalinta" on myös linjassa asian kanssa ja osaltaan saattoi jopa pahentaa sitä (ehkä, en ole varma). Töissä epäkäytännöllisyydestä ei ollut paljonkaan haittaa ja oli ihan mukavaa kun ei tarvinnut yrittää olla näppärä missään vaiheessa elämää. Sitten rupesimme lisääntymään ja sekin meni vielä ihan hyvin, en edes muistanut että olin joskus ollut epäkäytännöllinen. Tuhrasin vain tyytyväisenä hommiani.

Sitten lisäännyttiin uudestaan. Edelleen tuhraan tyytyväisenä hommiani, vaikkakin niitä tuntuu olevan aika paljon enemmän mitä yhden pienen kanssa. Tein joitakin taktisia valintoja, esim. käytän mahdollisimman paljon konepestäviä astioita ja lopetin toistaiseksi liharuokien laiton hellalla. Yksi aamu olin lähdössä ulos lasten kanssa ja mies totesi sieltä tultuamme, että kylläpä lähteminen oli monimutkaisen näköistä! Pysähdyin tarkastelemaan lähtöä "ulkopuolisen silmin" ja repesin naurusta kun totesin ettei tainnut mennä ihan yksinkertaisimmalla tavalla... (Olen jo unohtanut yksityiskohdat mutta ainakin siihen sisältyi pyykkien ripustelu ja Isoveljen säntäily kuistille ja takaisin ja hänen pyydystämisensä milloin mistäkin.)

Mietiskelin käytännöllisyys-asiaa sen jälkeen enemmänkin ja niin se näkyy olevan, että pohjimmaiset ominaisuudet ovat ja pysyvät. Itselleen voi mainiosti uskotella, että kotiäitinä olo saa ihmisessä aikaan jonkin näppäryyspurkauksen. Onneksi miestä ei voi hämätä. Mahtaa hänellä olla hupaisaa seurata kun ämmä yrittää selviytyä askareista. Nytpä voin olla hyvillä mielin jos hommat eivät oikein suju :D

Tunnisteet: