Käsityöt ja chilit

20 huhtikuuta, 2009

Yleistä osa N

Näpsy, pesut ja kosteutta levittävä täyte (vanha tyynyliina) taitavat sittenkin pelastaa bambusisävaipat. Ainakin päivällä ovat nyt toimineet, yöksi ei uskalla kokeilla. Poikanen on myös halunnut yöllä potalle muutaman kerran... Jatkamme testejä. Uskaltaisikohan näitä sittenkin tehdä lisää. Kangastakin jäi vielä vähän neliöimujen silppuamisen jäljiltä. Todellisuudessa taitavat jäädä autuaasti tekemättä toistaiseksi.

Pääsiäistä ennen sain väännettyä yhden uuden PUL-kuoren. Se on yökuoreksi tarkoitettu, isompi ja korkeampi mitä muut.

Itä-Suomen tätikin voi olla aivan rauhassa, ei näitä vähäisiä ompelujuttuja tehdä lapsen hereillä ollessa (mahdotonta) eikä yöunen kustannuksella, koska en kykene sattuneesta syystä istumaan ompelukoneella niin pitkään yhtä kyytiä.

Näin Poikanen juo mukista :) Hyvää Vappua ja kevättä harvoille lukijoilleni! tv. sohvan pohjalta

Tunnisteet: , , ,