Käsityöt ja chilit

31 lokakuuta, 2015

Villasukkien potretti

On ollut taas kovin hiljaista tällä osastolla. Yhtenä iltana joku aika sitten otin ja levitin kaikki pussissa säilömäni sukat esiin ja kuvasin ne ja laskin. Niitä oli 71 paria. Erikseen on sitten vielä pidossa olevat (noin 10-15 paria) sekä ne jotka ovat päässeet muihin koteihin (niitäkin lienee yli 15 paria) - jotka ovat kuitenkin arkistoituna blogin muihin aiempiin sukkakuviin.




Aika kirjavan näköinen sekamelska. Nämä on siis tehty sen jälkeen kun vuosikausia kestänyt sukkalakkoni päättyi käärmesukkien tekemiseen näköjään vuoden 2011 lopussa, eikä lakko sitten enää jatkunutkaan. Eli noin neljässä vuodessa.

Eturivissä oikealla 7V-sukat, eturivissä vasemmalla Nallesukat. Oikeassa takakulmassa vaakasuorasti Opal-sukat, jatkuen myös keskemmäksi. Takana lisää Nalle-sukkia pystyssä. Vasemmassa takakulmassa sekalaisia Nalle/7V/muita samankaltaisia. Täysi rivi keskellä vaakatasossa olevia sukkia on sitten muut ohuet sukat.

Näissä on yksi pari miesten sukkia ja kaksi paria poikien sukkia. Loput ovat omaa kokoa.

Mutta ei tässä olleetkaan vielä kaikki... ainakin kaksi tyttöjen sukkaparia ja yksi poikien pari jäi pois.

Ja kaksi paria on tekeillä.

Tunnisteet: ,

2 Comments:

At 18:46, Anonymous Anonyymi said...

Vau. Eipä sukkapula heti yllätä.��⭐

 
At 00:10, Blogger MysteryKnitter said...

Wow! What a pile of socks! They look awesome!

 

Lähetä kommentti

<< Home