Käsityöt ja chilit

12 syyskuuta, 2015

Heräteostos-7V-sukat

Ööh. Ostin kaupasta alennuksesta puna-harmaan 7V Polkka-kerän (edellisen sukkapostauksen violetin kerän kanssa yhtä aikaa) ja tein siitäkin sukat. Kun halvalla sai ja huvitti silloin neuloa sen näköistä lankaa. (Mutta violetissa kerässä oli solmu, ja sitten värijakson pituus muuttui... tietysti siis toisessa sukassa vasta. Vaihesiirroista selviän, mutta värijakson pituuden muutos oli aika ikävää kun piti pätkiä lankaa melkein jatkuvasti että sai toisen samanlaisen sukan :( mutta lopulta tuli niistäkin parit)



Painavat 105g.

No mutta nyt 7V-innostus menikin taas ohi kolmien sukkien jälkeen ja piti kaivella 2mm tikut ja Opal-langat esiin.

Ja löysin myös hiljattain kaksi vuotta sitten pakatut kynttilät, sopivasti vuodenaikaan nähden.

Ja leikittiin lasten kanssa tänään yhdessä Duploilla ja tehtiin vanha kunnon "pyörillä kulkeva Duplo-linna" taas joita tehtiin vuosia sitten kun he olivat pieniä vielä. Ja miten hauskaa se oli taas :) ja ihan eri leikit samoilla leluilla. Mielenkiintoista!

Tunnisteet: , ,