Käsityöt ja chilit

10 lokakuuta, 2010

Kirjoneuletakki arkistomateriaalista

Löysin äitin arkistosta kesällä pussillisen keskeneräisiä neuleiden kappaleita. Yksi kappale oli minulle suurinpiirtein sopivan kokoinen ja muutenkin ihan sen näköinen, että päätin sen ottaa jatkojalostukseen. Purin muut neuleosat, jotka olivat ilmeisesti eri vaatteeseen tarkoitettuja, mutta samasta langasta tehtyjä. Purkulangasta neuloin etukappaleet ja kauluksen takkiin kesällä. Raitasysteemit ovat samat kuin valmiina olleessa takakappaleessa.

Neule marinoitui lisää, koska se näytti olevan sittenkin epäsopivan muotoinen yläosastaan. Lopulta, kiukustuneena ylitsepursuavaan työpöytääni, otin tämän esiin ja neuloin siihen täyspitkät hihat. (Olin ajatellut mieluummin liiviä...) Keräilin silmukat hiha-aukoista ja neuloin alaspäin pyörönä. Jo ensimmäisen hihan ollessa 1/3 -pituudessa näytti siltä, että hihojen teko pelastaa sittenkin neuleen. Kyynäspäähän tein testiksi ns. tilaa laittaa käsi koukkuun, lyhennettyjä kerroksia takahihan puolelle (=kyynäspääpussi :P). Sininen raitalanka loppui vähän kesken, mutta en anna sen häiritä :) Tästä tuli ihan hyvin istuva takki, tuntuu sopivan kokoiselta. Onnistui yli odotusten! Lankaakin jäi vielä. En tiedä mitä lanka oikein on. Ilmeisesti jotakin puuvillasekoitetta, jossa ei ole villaa.  (11.10.2010 Langan identitteeti paljastui, se on Novitan Cottonella, jossa 54% puuvilla, 46% polyakryyli.)



Kuvassa mukana tietenkin kuvausassari alias "Pikku apulainen", joka ei voi pitään pikku sormiaan erossa napeista... :)

Tunnisteet: ,

1 Comments:

At 14:52, Blogger MysteryKnitter said...

How pretty cardigan!

 

Lähetä kommentti

<< Home