Käsityöt ja chilit

15 joulukuuta, 2006

Joulu tulee kohta!

Hui, onpas viime postauksesta taas pitkä aika.

Töissä on ollut taas aika hektinen viikko. Viikko alkoi maanantaina "iloisella" klo 8-18 -päivällä ja muutkin päivät olivat jotenkin erityisen rasittavia. Ehkä se on univelka joka vaikuttaa, vieläkin nukkumatta amerikanmatkan jäljiltä. Tai pimeys. Kerkisin neuloa käsineet Miehelle linja-automatkoilla. Ne tulivat sunnuntaina Miehen itsensä valitsemista spontaani-ostos-langoista, Cassan houkutuksia.

Tänään saatiin, lopulta, melkein kahden vuoden jälkeen, julkaisu lähtemään!!! Jostain syystä sain aivan käsittämättömän hingun rueta tekemään samantien puhe-esitystä siitä, ehkä viime aikoina on ollut niin paljon esitelmien kuuntelua että teki mieli välillä tehdä omaa esitystä eikä vain kuunnella toisten. (Hyvin outoa, pitäisiköhän huolestua...?) Työtietokoneeni ei suostunut aukaisemaan itseään tänään.

Viikko oli muutenkin eriskummallinen. Varmaan 2 kokonaista päivää meni EU-projektin byrokratian takia kaikenmaailman ihme lappujen väsäämiseen. Argh! Olin myös ajatellut pitäväni lomaa loppiaiselle, mutta nykyisessä työpaikassa ei semmoista ole tapana kuulema (jos vielä kesälomaakin haluaa joskus), joten heihei-loma-ajatukset. Samalla (hyvin todennäköisesti) peruuntuu joulunpyhien jälkeinen matka kotiin P-Karjalaan, koska loma maistuisi jo, se viikko, ihan ilman matkustusstressiäkin.

Paidanneule on ollut vähän jäähyllä mutta tänään se oli mukana työmatkalla. Raskin kuitenkin ottaa sen mukaan (niin, kun muutakaan ei oikein ollut, ja laatuun ei käy olla ilman neulettakaan :D) eikä se näyttänyt likaantuvan mitenkään ihmeemmin. Nyt on etukappale tulossa ja se oli vielä niin pienikin että oli oikein kätevä neulottava.

Viikonlopuksi on RakennusProjekti: Piparkakkutalon pystytys. Sain äitiltä valmiit palat ennen matkaa, ja se on perinteisesti ollut syntymäpäivä-piparkakkutalo. Joten, alkaa olla jo kiire kasauksessa :) Koristeet on jo ostettuna joten pitäisi vaan käydä itse työhön.

Tunnisteet: ,

1 Comments:

At 01:06, Blogger Salaneuloja said...

Hienot lapaset!

 

Lähetä kommentti

<< Home