Käsityöt ja chilit

23 syyskuuta, 2013

Kirsikankorvikkeita

Kävin lauantaina sukulaistädin mukana metsäretkellä.  



Käytiin eräällä melko lähellä sijaitsevalla pienellä suolla, jossa oli hullusti karpaloita. Osa oli vielä hieman raakoja, mutta osa jo tummempia ja pehmeämpiä. Mutta olivatpahan ihan valtavan kokoisia! Värityskin oli ihan kuin kirsikoilla.



Lämmin syksy on saanut omenatkin kasvamaan. Tämäkin yksilö on villipuun tuotoksia, kukaan ei tiedä mitä lajia mahtaa olla, mutta ihan mukavan makuisia omppuja puu tekee. En ole ikinä nähnyt näin isoa omenaa suomalaisissa omenapuissa! Omenaa ei tullut punnittua ajoissa, mutta painoi yli 200g (päätelty muiden, punnittujen omenien painoista).



Loppukevennykseksi hauska kuva, kun kerrankin sattui kuvanotto oikealla hetkellä.


Pikkusisko leipoo itse omaa gluteiinitonta kakkuaan. :) Taitaa olla jo nyt, kypsässä neljän vuoden iässä parempi leipuri kuin äitinsä.

Tunnisteet: , ,