Käsityöt ja chilit

12 marraskuuta, 2016

Superkirjavat sukat

Kaksista Strömpegarnin jämistä tuli hurjanväriset raitasukat. Ne on neulottu kärjestä varteen päin - kaikki lanka kului ja vähän piti ottaa lisäksi toisista jämäkeristä, että varret eivät jää liian lyhyiksi.


Lankaa kului punasävyisestä jämästä 30g ja sinivihreästä noin 35g, eli yhteensä noin 65g (sisältäen pienen määrän muuta ruskeansävyistä jämää).

Ja jämäpussi on taas hieman tyhjempi.

Ompelin myös yhden t-paidan itselleni tummansinisestä ohuesta ribbineuloksesta, mutta sen saumaus oli hieman haastavaa jopa saumurilla kun se venyi kamalasti joka suuntaan, joten siitä ei nyt tule kuvaa.

Tunnisteet: ,