Käsityöt ja chilit

23 huhtikuuta, 2010

Retki ja paluu

Kävinpä (itsekseni) kangaskaupassa pitkästä aikaa, viimeksi kävin tammikuussa 2009. Varastot alkoivat olla jo hieman vajuneet ja vauvalle piti ostaa syntymäpäiväasustetta varten tarpeita. Nyt pitäs sitten rykiä noista kasaan jossain vaiheessa se asustekin...

Kotiin tultua ilmeni mukavia yllätyksiä. Ensiksi, kukaan ei ollut huutanut poissaollessani. Toiseksi, oli vauvan ruoka-aika, mutta eipä tarvinnut äidin eikä isinkään syöttää, kun Isoveli keksi syöttävänsä pienen. Niin tapahtuikin, hyvin sujui, ihme kyllä. Kumpikin olivat oikein mallikkaasti. Sotkutkin veli pyyhki, kunhan oli ensin ottanut "harson" (suupyyhkeen).

Aloitin yhden neuleen, huivin n. 32-vuotiaasta pumpulisesta verholangasta. Se ei ole kovin edistynyt, koska silmien pahat päivät jatkuvat. Tästä tulee varmaan ikuisuusprojekti.

Tunnisteet: , ,