Käsityöt ja chilit

23 kesäkuuta, 2007

Housut

Olen tehnyt Miehelle housut. Aloitin viime viikonloppuna ja nyt puuttuu enää lahkeiden kääntö! Pitää sovittaa pituus vielä ennen ompelua että on varmasti oikea. Kaavat katsoin aiemmista, Miehen mieleisistä housuista. Kunhan saadaan housut valmiiksi niin pitää ottaa kuva niistä.

Itsekin housuntarpeessa kävin eilen kaupasta itselleni kesäpöksyt. Meinasin niitäkin tehdä itse, mutta kangaskaupat olivat juhannuksen takia kiinni, eikä sopivaa kangasta eikä kaavoja ole. Ei ole edes yksiäkään entisiä sopivia housuja joista voisi piirtää. Jostain syystä omat vaatteet, paitsi mekot, ei onnistu läheskään niin hyvin mitä Miehen vaatteet. Mystistä! (Tai sitten Mies vain pitää vaatteita vaikkeivat ne olisi käypäisiä eikä viitsi purnata niistä...) Niin, ja juhannuksen jälkeen omat housuni olivat tarpeen löytyä kaapista jo, joten ostaminen oli lähes pakotettua. Lähden ensi viikon sunnuntaina Ruotsiin viikoksi (no, perjantaihin asti). Siitä kahden viikon päästä menen Saksaan 3 päiväksi. Työmatkoja ovat molemmat. Välillä pitäs vähän olla lomallakin. :)

Tunnisteet: ,

1 Comments:

At 17:56, Blogger MysteryKnitter said...

No jopas sinulla nyt on kansainvälistä kiirettä.

 

Lähetä kommentti

<< Home