Käsityöt ja chilit

21 kesäkuuta, 2014

Kesäasuja

Ompeluolosuhteet parantuivat ja siitä ilostuneena tein muutaman vaatekappaleen kun minulla oli jopa kokonainen viikonloppu aikaa samassa paikkaa kuin ompelulaitteisto (eikä sillä, että koko viikonloppu olisi mennyt ompeluun, vaan käytiin myös mm. naapurikaupungin Angry Birds -puistossa kesäretkellä). (Tätä ennen olin käynyt spontaanilla retkellä Eurokankaassa ostamassa sifonkia.)

Perusvaatetukseksi tein neljä samanlaista valkoista t-paitaa, joista yksi on kuvissa mukana. T-paitojahan voi pitää toki ympäri vuoden, mutta kesäaikaan sen lisänä voi vaikka pitää tämmöistä ohutta koristevaatetta:


Tai tämmöistä:

Mallina näissä on viimevuoden jostakin Modan numerosta löytynyt sifonkimekon yläosa (tietysti muokattuna soveltuvin osin, eli leikatessa vähän räiskäistään eri kohdasta, miten nyt sattuu huvittamaan milloinkin). Sifonkivaatteiden sivu- ja olkasaumat tein saumurilla, mutta kaiken muun, myös t-paidat, Husqulla. Ja ajattelin miten mukava toveri se on, vieläkin on toiminut ihan kuten pitääkin vaikka olinkin ostaessa epäileväisellä kannalla (kestäisikö se yli 5v koska on kuitenkin nykyajan kapine, mutta nyt on jo tainnut 7v täyttyä). 


Kesäksi auringolta suojautumista varten lätsä Isoveljelle, ettei niska pala helteellä. Tosin taisi se kesä jo mennä tältä sulalta. Mutta koko on reilu, menee myöhemminkin tämä hattu. Kuosit on hän itse valinnut, ja ilmeisesti kirjavat sisiliskot oli kivoja :) Vuorena shakkiruutua, kun sattui löytymään sopiva jämätilkku vuodentakaisten tyynyliinojen jäljiltä. Mallina jo vuosia palvellut, joskus netistä löytynyt ilmaiskaava, jolla olen tehnyt monta lätsää.

Lisäksi tein valmiiksi yhden sateenkaaren värisen neulehuivin, jota olin aloittanut kaksi vuotta sitten, mutta en ollut vielä ehtinyt tehdä (siis ei ollut huvittanut neuloa juuri sitä) loppuun. Mutta nytpä huvitti ja tuli kiva, ja tarvinnen tätäkin syksyn tullen asustautumiseen.

Huivi painaa ehkä himpun yli 50g, malli oli nimeltään Pimpelliese ja siihen löytyy englanninkielinen ilmaisohje netistä. Tämä on (jälleen) Cewec Delano -langasta.

Mukavaa keskikesää vaan kaikille ketkä tänne eksyy! :)

Tunnisteet: ,

1 Comments:

At 12:52, Anonymous Anonyymi said...

Ihania vaatteita, kauniin värisiä, kunhan vain ilmat lämpenisivät että voisi näitä käyttää :).

 

Lähetä kommentti

<< Home