Käsityöt ja chilit

12 maaliskuuta, 2010

Vauvan tila

Vauva otti eilen illalla ensimmäiset askeleensa aivan itse! Ei ollut vahinko, koska toisteli liikkeellelähtöä useaan otteeseen sen jälkeen. :) Jännän näköinen, kun pieni tepsuttaa! Isoveli oli 4kk vanhempi kun alkoi kävellä.

Refluksi on täällä taas. Tarvittaisiin jostain äkkiä happosalpaajaresepti, mutta seuraava aika lääkärille, joka ehkä ottaa meidät vakavasti, on 2vk päässä ja paremmalle lääkärille KESÄkuussa. Toki yleislääkäreitä on vapaana, vaan eipä huvita mennä enää maksamaan ylimääräistä 60eur vain kuulemaan, että "vauva on niin hyvin menestynyt (paino +2sigma), ettei hänellä mikään ole ja ihan kiltistihän se tuossa istuu nytkin". Loputtoman toivotonta. Yöt menevät masua itkiessä yleensä klo 23.45-01.00 asti, närästyslääke ei auta enää kunnolla. Aamuyöt roikkuu tisulla, mm. tänään klo 6.30-7.20 jolloin itse kyllästyin ja noustiin. Olen jo valvonut niin pitkään niin paljon, että en saa unta vaikka olisi tilaisuus nukkua. Yksi viikko oltiin helmikuun lopulla hieman paremmassa voinnissa, nyt sitten joko maitotuotteiden aloitus tai kuun asento pisti homman taas tähän.

Tunnisteet: , ,